Vapaaehtoistoiminnan pulmia: Tehtävien paketointi

20.39 Lari Karreinen 0 Comments

Ettei kaikki hommat kaatuisi muutaman aktiivin niskaan...
 
Jos se on noin pieni homma, niin kyllä minä sen voin tehdä!
Onnistunut tehtävien jako lähtee projektin pilkkomisesta riittävän pieniin osiin, oli kyse sitten tapahtuman järjestämisestä tai hallitustyöskentelystä. Tehtävät on sovitettava muun elämään, työn, opiskelujen ja perheen aikataulujen lomaan.

Kun tehtävällä on selkeä alku ja loppu ja se tuntuu sopivan kokoiselta, siihen on helpompi tarttua. Esimerkiksi Volunteer Guide tarjoaa vartin, parin tunnin ja lomalle sopivia mahdollisuuksia toimia.

Ihmiset lähtevät mieluummin mukaan tekemään lyhyitä projekteja kuin sitoutuvat pitkäksi aikaa tylsältä kuulostavaan hallituksen jäsenyyteen. Kertaluontoiset tai kerran vuodessa toistuvat mahdollisuudet osallistua sopivat eri elämäntilanteissa oleville. Tämä vaatii enemmän yhdistykseltä ohjausta, mutta tarjoaa helpomman väylän tulla mukaan.

Vanhojen toimijoiden kiusaus on tehdä kaikki itse sen sijaan että käyttäisi hetken  uuden toimijan rekrytointiin ja perehdyttämiseen. Kun on kerran tehnyt jotain, on toinen kerta jo huomattavasti helpompi ja osaaminen jakautuu laajemmalle.

Hyvät ohjeet tehtävien suunnitteluun löytyy myös Debbie Rayn 20 important questions to ask when volunteering -esityksestä.

Kirjoitus on muokattuna julkaistu Vihreässä Langassa 42/2010 jutussa Näin ei paranneta maailmaa. Pohjana on Maria Halosen kanssa kirjoittamani ja Meri Tennilän toimittama kirja  10 askelta parempaan vapaaehtoistoimintaan (Visio 2010).

0 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.