Espoon luonto - ainutlaatuista monimuotoisuutta koko maan mittakaavassa

11.12 Lari Karreinen 0 Comments

Hyvät ulkoilumahdollisuudet luonnossa ovat yksi tärkeimpiä syitä muuttaa Espooseen. Miten oikeastan on mahdollista, että Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa voi asua vain muutamien kilometrien päässä monimuotoisista luontokohteista?


Pitkäjärvi syysaamuna. Järven rantametsissä saattaisi olla jopa harvinaiselle halavasepikälle sopivia elinympäristöjä. Lajia esiintyy vain Suomessa ja täälläkin vain kahdessa paikkaa.  Toinen tunnetuista esiintymistä sijaitsee Vantaalla ja sen puista kaadettiin kymmenesosa "vahingossa". Kaupunkimetsien hoidossa luontoarvojen hävittäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Siksi kaupunkimetsät kannattaisi jättää mahdollisimman luonnontilaisiksi. Reittien varsilta ja reunoilta voidaan kaataa vaarallisia puita, mutta muuten luonto kyllä hoitaa itsensä. Rungot ja lahopuut tulee pätkiä ja jättää maastoon. Puistomaiset alueet on sitten oma osansa.

Hienoja soita on säilynyt sekä keskuspuistossa, Etelä- että Pohjois-Espoossa. Suojelematta on vielä Teirisuo-Vitmossenin alue. Tulevan Blominmäen jätevedenpuhdistamon kaavan vuoksi sitä ei saatu suojeltua osana vihreiden tekemää 550 hehtaarin suojelualoitetta.

Metsäluonnolla itseään mainostavassa Itä-Suomessa voi helposti kävellä päiviä näkemättä mitään vastaavaa. Koska Espoon markkinointi alkaa mainostaa kaupunkiamme sen upean lähiluonnon avulla?

J.K. Miten Espoon luonto turvataan rakentamiselta ja samalla tiivistetään kaupunkia ilmastoystävälliseksi joukkoliikennekaupungiksi? Katso Vihreiden visio Espoosta vuonna 2050.


0 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.