Tutustu kansainvälisesti parhaisiin järjestökäytäntöihin helposti kotikoneella

22.15 Lari Karreinen 2 Comments

Etenkin Briteissä ja Yhdysvalloissa järjestösektori (nonprofit) elää aivan eri ammattimaisuuden tasolla kuin Suomessa. Ruotsin tasosta en ole ihan varma. ;) Silläkin riskillä, että vapaaehtoisjohtajat ja järjestöaktiivit eivät kesällä halua lukea mitään työhön liittyvää, niin kokosin muutamia suosikkisivustojani maailmalta.

LinkedInissä vapaaehtoisjohtamisen ryhmässä on muun muassa juuri käyty mielenkiintoinen keskustelu siitä, mitä vapaaehtoisjohtaminen on. Hyvä mahdollisuus kansainväliseen vertaistukeen ja -kehittymiseen.

Center for Association Leadership ASAE tuottaa mm tutkimuksiin perustuvia kirjoja isompien liittojen ja järjestöjen johdolle. 7 Measures of Success ja Race for Relevance ovat ainakin vilkaisun arvoisia niille, joita kiinnostaa toiminnanjohtajan roolin kehittäminen, tiedon käyttäminen järjestöjen toiminnan ohjaukseen, ketterämpiä keinoja hallitus- ja työryhmätyöskentelyyn tai toimintamuotojen linjaaminen tukemaan paremmin yhdistyksen tavoitetta. Kirjallisuus- ja tutkimuskatsaus 2000 - 2012 kannattaa lukea jos haluaa näyttöön perustuvaa tietoa erilaisiin vapaaehtoisten ja yhdistysten johtamistilanteisiin.

Järjestöalalla toimivat yritykset jakavat osaamistaan myös ilmaiseksi, mikä on markkinointikeinona vähävaraisia yhdistyksiä houkutteleva. Tässä kaksi suosikkiani:

EnergizeInc on ehdoton seurattava ja loppumaton materiaalilähde. Ilmaispuolellakin riittää paljon luettavaa ja uutiskirjeestä sekä blogiteksteistä löytyy aina jotain hyödyllistä.

KnowHowNonProfit sisältää paljon resursseja ja rautalankaohjeita lähtien vapaaehtoisten rekrytoinnista aina mikrovapaaehtoisuuteen.

Jos tykkäät, niin jaathan myös omat löytösi! Etenkin kiinnostaisi löytää mitä kaikkea hyvää länsinaapurissa on keksitty, koska se on niin lähellä.

2 kommenttia:

  1. Löysinpä sitten Voluntärbyrån Tukholmasta ja sen sivuilta taitopankin http://www.volontarbyran.org/Volontarbyran/kunskapsbanken.aspx Rekrytointioppaasta löytyy lähestymistavat vapaaehtoiselle jolla on omia toimintaideoita ja passiivisten jäsenien rekrytointiin.

    VastaaPoista
  2. Opas strategian toteutukseen, järjestöjohtajien kehittämiseen ja muita ammatillisempia helposti hyödynnettäviä artikkeleita löytyy Bridgespan.orgin sivuilta. Erinomainen strategian toteutusopas esim
    http://www.bridgespan.org/getattachment/331408b1-f990-45be-93ff-5ce9ced12794/Living-Into-Your-Strategic-Plan-A-Guide-to-Impleme.aspx

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.