Näytetään tekstit, joissa on tunniste varainhankinta. Näytä kaikki tekstit

Viesti, rekrytoi ja hanki lahjoittajia verkostoista tarinan voimalla

Vapaaehtoisten saaminen tuntuu olevan kaikkein vaikeinta yhdistystoiminnassa. Vielä vaikeampaa on ehkä vain varainhankinta. Sitten on yhdistyksiä, jotka tekevät molempia onnistuneesti. Se mitä osaa, tuntuu helpolta.

Vapaaehtoinen on paras rekrytoimaan uuden vapaaehtoisen. Onnistumisessa henkilökohtainen pyytäminen on tärkeintä. Tuttujen ja tutuntuttujen, eli verkostojen kautta tavoittaa todennäköisesti samoista teemoista kiinnostuneempia ihmisiä paljon pienemmin kustannuksin kuin mainoskampanjalla.

Tarvitaan ihmiset liikkeelle saava viesti, selkeä innostava tavoite, aikataulu ja tarina joka vie viestiä eteenpäin. Lisäksi pitää miettiä miten ja minkä verkostojen kautta viesti ja tarinat saadaan leviämään.

Sama toimii varainhankinnassa. Toteutus voi olla osa kampanjaa tai vaikka juoksutapahtuma, jonka osallistumismaksut lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Lahjoittaminen tai vapaaehtoisten ilmoittautuminen voidaan sitten toteuttaa netissä tai perinteisesti. Esimerkki verkostojen hyödyntämisestä varainhankintakampanjassa:

Lähde: CauseVoxin Ultimate Guide to Peer-to-Peer Fundraising

Miten tätä voisi hyödyntää vapaaehtoisten rekrytoinnissa?
Lataa täältä itsellesi tämä verkostorekrytoinnin työkalu.

Verkostovarainhankintaan törmäsin suunnitellessani varainhankinnnan ja vapaaehtoisjohtamisen valmennusta yhdessä Radical Soulin Salla Saarisen kansssa. Kampanjoinnissa, varainhankinnassa ja vapaaehtoisten rekrytoinnissa tarvitaan koskettava ja mieleenpainuva viesti, vai mitä Salla?

Johda tunteita niin saat vapaaehtoisia ja lahjoittajia


”Tulevaisuudessa tulevat pärjäämään söpöt ja hyvin brändätyt järjestöt, joilla omavarainhankinta on kunnossa ja jotka tarjoavat kiinnostavaa toimintaa. Näkyvissä on, että julkinen rahoitus vähenee huomattavasti, mikä aiheuttaa suuria paineita järjestöille omaan varainkeruuseen. Toiminnasta haetaan pysyvyyden ja jatkuvuuden sijasta erityisesti mahdollisuutta vaikuttaa itseä kiinnostaviin asioihin. Yhä suurempi merkitys sekä rahoituksen että toimijoiden saamiseksi tulee olemaan yhdistysten sekä vapaan kansalaistoiminnan imago, kyky markkinoida itseä ja vedota ihmisten tunteisiin.” Järjestöjen tulevaisuus 2022 KSL opintokeskus
Osallistuin viime keskiviikkona Kepan vapaaehtoiset varainkeruussa -tilaisuuteen, jossa puhututti varainhankinnan käytännön järjestelyjen lisäksi miten vapaaehtoiset saa sitoutumaan varainhankintaan. Oli vaikuttavaa miten erilaisilla mielikuvituksellisilla ja perinteisillä keinoilla on onnistuttu varainhankinnassa. Lisää vinkkejä keinoihin löytyy muuten Mistä rahat toimintaan -oppaasta.

Kuulimme miten Naisten pankilla varainkeruutempaukset ovat innostuneiden vapaaehtoisten itsensä suunnittelemia. Esimerkiksi kävele naiselle ammatti -tapahtuma on lähtenyt vapaaehtoisista itsestään. Kaksi kärpästä samalla iskulla: innostus ja lahjoitukset?

Motivoi antamalla tavoite, vapaat kädet sen toteutukseen ja tarvittaessa tukea matkalle

Naisten pankin toiminta perustuu luottamukseen, että vapaaehtoiset tietävät mitä tekevät. Tämä on testi jokaiselle vapaaehtoisen johtajalle: kuinka pitkälle luotat vapaaehtoisiisi? Kummasta puhut, mahdollisuuksista vai riskeistä ja epäonnistumisista? Annatko vapaaehtoisille vapaat kädet toteutukseen ja tarvittaessa tuulta purjeisiin?

Työntekijöiden ja luottamusjohdon on vain osoitettava luottamustaan tukemalla, mikä ei aina ole helppoa. Kuinka usein olet kuullut hallituksessa uuden idean jälkeen "joo, ja..." eikä "tossa on se ongelma..."?

Luottamus on mahdollistava tekijä, jolla pääsee jo pitkälle sitouttamisessa. Entä kun se ei riitä? Yhä useampi vapaaehtoisia ja lahjoituksia onnistuneesti saanut yhteisö on ryhtynyt hyödyntämään John C. Maxwellin lakia: "Jos haluat pyytää käsiä, on ensin kosketettava sydämiä."

Tunne liikuttaa ihmisiä. Kirjaimellisesti.

Johtamalla tunteita, johdat vapaaehtoisia ja saat lahjoituksia
Kerro avunsaajien kokemuksista tai yhteisestä unelmasta jota tavoittelette.  Viesti tuloksista, joita on saavutettu. Lahjoitus annetaan asialle, johon uskotaan. Toimintaan, joka tuottaa tuloksia. Todellinen lahjoituskohde on avunsaaja ja organisaatio siinä välissä on vain mahdollistamassa tämän. Anna toimijoiden ja avunsaajien loistaa ja jätä organisaatiosi taustalle.

Entä sitten, jos ei ole pörröisiä eläimiä tai söpöjä lapsia? Tässä on mainio esimerkki miten arkisestakin asiasta, kuten käsien pesusta, saa merkityksellisen:


Siksi pitää löytää tarina ja luoda viesti, joka koskettaa tunteita. Usein tämä tarina on jo olemassa. Se vain odottaa kirjoittamista:
”Omalta kantilta kyse varsin pitkäaikaiseen ”vertsu-uraan” [vertaistukiohjaaja] olivat juuri läheiset – kaikenlaiset ihmiset -, joiden kanssa jaoimme samoja kokemuksia ja huolia, itkimme ja nauroimme, etsimme vastauksia, haimme apua, lohdutimme ja arjessa jaksoimme välillä kuka milläkin konstilla, mutta lähes kaikki me selvisimme. Etelän syli, syömishäiriöisten vertaistukivetäjän kertomus

Avunsaajien omat kokemukset ovat yksi vahvimpia tarinoita. Ratkaisun avain voi siis jo olla käsissäsi. Urheiluseuran  viestintäoppaassakin todetaan: kerro ensin talkoiden tavoite ja vasta sitten jaa tehtävät. Etsi siis tunne ja johda sillä.

Sopivan tunteen etsimiseen ja vapaaehtoisten innostamiseen saat lisää käytännön työkaluja Innosta vapaaehtoiset varainhankintaan -brunssilla 10.2.2015. Mukana myös varainhankinnan asiantuntija Salla Saarinen Radical Soulista. Tule mukaan!

Varainhankinta - vaikeinta ja vastenmielisintä?

Varainhankinta ja hallituksen sitouttaminen tekemään sitä on yksi yleisimpiä nonprofit-järjestöjen kehittämisteemoja englanninkielisessä maailmassa. Se tuntuu olevan yksi vaikeimpia ja vastenmielisimpiä tehtäviä. Mutta kyllä meilläkin osataan. Törmäsin tässä kahteen hyvää mieltä aiheuttaneeseen varainhankintaideaan:

Lahjoita vanhat hopeat eläinsuojelutyön tukemiseen on hieno veto Animalialta. Ensimmäinen kampanja oli menestys, joten se uusitaan. Lisää tällaisia

Erään mielipidekyselyn vastaajille tarjottiin kiitoksena mahdollisuutta lahjoittaa uudelle lastensairaalalle:

  

Itseäni ainakin motivoisi ylipitkän ja liian monikohtaisen kyselyn täyttämiseen, jos tietää että samalla voi lahjoittaa rahaa hyvään tarkoitukseen.

Maailmanlaajuista yritysten vastuuta ajaa 1 % for the Planet, jossa yritykset sitoutuvat lahjoittamaan prosentin liikevaihdostaan hyväntekeväisyyteen. Suomessa porvoolainen purjeista kierrätyslaukkuja tekevä SavetheC lahjoittaa prosentin Luonto-Liiton Itämeri-toimintaan. Mukana on myös Luonnonperintösäätiö ja Taiga Rescue.

J.K. Oman yhdistyksen varainhankinnan kehittämiseen voi lainata pari ideaa täältä. Vanhempainyhdistykset tekevät kovasti varainhankintaa, samoin urheilujoukkueet. Isoilla järjestöillä on suurempia kampanjoita. Puuttuuko tästä välistä jotain? Monessakohan yhdistyksessä on varainhankintavastaava?

Innostava viesti ja osallistuminen tehty helpoksi: 350.org

Sain viestin Will Batesiltä, kuinka 350.org -ilmastokampanjan ensimmäisessä toimintapäivässä kolme vuotta sitten 5000 ihmistä 181 maassa näytti maailmanlaajuisen liikkeen voiman. Vaikuttava video  kertoo millaista on kun tuhannet ihmiset toimivat yhteisen planeettamme puolesta:



CNN kutsui sitä laajimmalle levinneeksi poliittiseksi tempaukseksi maapallon historiassa. Foreign Policy lehti kirjoitti "kaikkein suurin maailmanlaajuisesti koordinoitu kampanja".

Innostus alkaa herätä. Olen tilannut 350.orgin sähköpostiviestejä parin vuoden ajan. Kirjeessä kerrotaan miten paikallisryhmät Filippiineillä ja Australiassa edistäneet uusiutuvaa energiaa. Tai kuinka Ranskassa ja Indonesiassa on kampanjoitu fossiilisten polttoaineiden julkisia tukia vastaan. Miten minä voisin olla mukana?

"And so it goes around the world -- everywhere we're able, we're working with incredible grassroots activists to push for the solutions that the planet and its people so desperately need. "

Miten minä voisin osallistua? Suomessa ei vielä tietääkseni ole 350.orgin paikallisryhmää. Pitäisikö perustaa sellainen? Kirjeen lopussa on kolme mahdollisuutta osallistua:
  1. Jos pidät tätä työtä tärkeänä, voit lahjoittaa ja katso videon
  2. Liity mukaan Facebookissa ja Twitterissä ja tilaa sähköpostit
  3. Voit vahvistaa toimintaamme paikallisesti, jakaa oman tarinasi ja lahjoittaa 
Sivumennen sanoen taitavat todella tarvita lahjoituksia, koska niitä pyydetään kirjeessä kolmesti. Jos sähköpostilla voi innostaa toimintaan, niin tässä siinä on onnistuttu ilman että se tuntuisi hyökkäävältä.

Kiinnostuin tutkimaan 350.orgin sivuja, mitä lisää sieltä löytyisi.

Paikallistoiminnan käynnistämiseen on koottu hyvä aloituspaketti 350.orgin sivuilla. Ohjeet löytyy tapaamisen, elokuvaillan ja puun istutustapahtuman järjestämiseen,  pyöräkaistojen lobbaamiseen tai paikallisvaalien ilmastoehdokkaan kampanjan tekemiseen. Keskustelutilaisuuksien fasilitointiin ja vapaaehtoisprojektien johtamisesta on koottu yleisimpiin kompastuskiviin vastaavat käytännönläheiset ohjeet.

Jos siis haluaisin lähteä mukaan, järjestää tapahtuman, osallistua tai perustaa paikallisryhmän ja saada käyttööni hyviä käytäntöjä miten kannattaa toimia, on 350.orgilla siihen valmiit resurssit. Ja tarjolla kenelle tahansa verkkoyhteyden päässä, ilman salasanoja, jäsenyyshakemuksia tai yhdistyksen perustamisruljansseja.

Koko 350.orgin tiimi on esitelty kuvien ja yhteystietojen kanssa. Samoin on esitelty paikallisia vapaaehtoisia. Tällä liikkeellä on kasvot ja siellä on oikeita ihmisiä. Tämä madaltaa yhteydenottokynnystä.

Millä suomalaisella kansalaisjärjestöllä on yhtä hyvät aineistot ja kannustus niille, jotka haluavat toimia saman asian puolesta? Kerron heti kun löydän sellaisen.



 J.K. Seuraavaksi ajattelin blogata eräästä esimerkillisesti johdetusta ja organisoidusta suomalaisesta kampanjasta, jossa on osattu tarjota helppoja osallistumistapoja ja saatu näkyviä tuloksia.